Huh mikä myrsky. Helsingissäkin oli hetken maa valkoisena ja sain viimein ihan vähän kiinni joulun reunasta. Nyt on vain viimaa ja vettä. Kävin maanantaina rakkaassa Tallinnassa tarkoituksena ostaa kesällä ostamatta jääneet villahousut ja vanhoja neuvostoliittolaisia joulukoristeita. Molemmat löytyivät. Opin, että jatkossa saan villahousuni ja muut lämmikkeet netistä, hyvä niin. Nettikauppa on kuulemma vielä työn alla ja uusia tuotteita lisätään päivittäin. Joulukoristeita olisin ostanut enemmänkin, mutta venäläismyyjä oli sitä mieltä että nämä riittävät.
Touhuan joulua nyt varovaisesti ja vähän väkisin sekä odotan edelleen parempia talvikelejä, sillä koirien kurjuus ja kipuilu jatkuvat. Uutuutena tassutulehdus ja toisella ensimmäisen vapaana juostun metsälenkin ikävät seuraukset. Siskon kokoama joulukalenteri tuo kuitenkin hirmuisesti iloa. Yllärit ovat suurimmaksi osin ostettu Köpiksestä, joten voitte kuvitella mitä söpöyttä luukuista löytyy. Onneksi on isosisko. Siltä saa piparitaikinankin valmiina.
Vanhaan rakkaaseen Alaskasta asti lentäneeseen joulutähteen löytyi piuha ja väänsin pieniä koiraturvallisia joulupurkkeja sekä ripustin kauhupallot taas kattoon. En tiedä tarvitaanko tänä vuonna suurempaa joulukuusta. Tuo ullakolta löytynyt rääpäle on niin liikuttava.
Kattoinstallaation nimeksi tuli "Moskovalainen painajainen" sillä siltä se todella näyttää. Inspiraatio saattoi tulla glögiin heitetystä Russian Standardista. Keikkuu siellä venäläinen pakkasukkokin joulupukin sijasta. Ostin myös ensimmäisen koristeköynnöshörhötykseni. Alan tulla vanhaksi.
Hei, heijastinkaupassa on vielä iso kasa tuotteita. En ompele enempää ennen joulua, joten nyt kannattaa tehdä tilaukset pukin konttiin pika pikaa. Myös Animalialle tekemäni Pupupotretit ovat nyt heidän nettikaupassaan.
















3 kommenttia:
Ihana painajainen, taidan tulla sen alle jouluuntumaan niin tulisi siihen hommaan vähän vauhtia.
Jälleen kerran, ihania kuvia!! Joulupainajainenkin näyttää oikein hienolta. Kivoja vinkkejä ja uusia juttuja joista saa ideoita omaan kotiinkin.
Hieno joulupainajainen! Toivottavasti koiruudet paranevat pian. Marjis
Lähetä kommentti