Upea sumuisen utuinen kylmä iltapäivä!
Joitakin joululahjoja voin onneksi paljastaa näin ennen aattoa. Pitäähän sitä jouluksi jotain uutta saada myös karvaisille perheenjäsenille. Tein muutamia joululahjaputkiloita ja ompelin omillekin. En malttanut odottaa aattoon, vaan otin uudet tiimikamppeet heti käyttöön. Beenie testasi kaulapantansa jo aiemmin, mutta toinen tekemistäni pannoista jäi liian pieneksi ja sain Bantonin pannan tehtyä vasta nyt. Eivätpä nuo pantaa tarvitse muuhun kuin yhteystietojen kuljettamiseen.
Satsasin tällä kertaa enemmän valjaisiin. Osat on tilattu ihanaisesta Antassusta. Eivät mitkään kovin erikoiset valjaat, mutta pitäisi olla ainakin kestävät. Banton pääsee halutessaan ulos kaikista valjasmalleista ja olen juossut sen perässä mm. pitkin Vallilaa. Se on myös sen verran vahva, että saumojen on oltava kestävät. Toisen kerran olen hakenut sen hevosen kimpusta valjaiden hajotessa.
Kokeilin saumojen ompelussa nyt paksua nylonlankaa. Tuntuu kestävältä, mutta on niin liukasta ja jäykkää että purkautuu helposti ja tikkiin tulee ylimääräisiä lenkkejä. Beenie on vähän pöljä ja vielä heiveröinen, että pysyy aika hyvin aloillaan valjaissa kuin valjaissa. Mutta onhan se kiva, että laumalla on yhteensopivat tamineet.
Toivottavasti jouluaaton sää pysyy samanlaisena. Lienee kuitenkin turha toivo. Melkoisen paljon joulumieltä saa imettyä kuitenkin muutamasta lumihiutaleesta ja pienen pienestä metsäretkestä.
Rauhallista joulunodotusta...
















0 kommenttia:
Lähetä kommentti