sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Harmaa viikonloppu

Lämmintä, mutta harmaata. Olen ollut laiska ja saamaton. On vaikea tarttua toimeen, mutta kaipa aktiivisen viikonlopun jälkeen tarvitaan toinen löysempi. Haluaisin siirtyä ajassa ainakin kuukauden eteenpäin. Niin, että lumi olisi sulanut ja pääsisi juoksulenkeille ja pihapuuhiin, olisin uudessa työssä kuin kotonani ja eräs pieni ihminen toipunut leikkauksestaan täydellisesti.


Kaikki kauniit saviruukkuni ovat saarroksissa pihan perällä, pressujen ja muiden kamojen keskellä lumen alla. Niiden raivaaminen esille ja puhdistaminen tuntui ylivoimaiselta. Muuallakin (blogimaailmassa) liikkeellä ollut taimi-innottomuus on vaivannut minuakin. Arvoin taas pitkään, jaksanko edes yrittää niiden kanssa. Meillä kun ei ole parhaat puitteet taimien kasvatukselle ja niistä on usein tullut melkoisia venkuloita tai kitusasvuisia rääpäleitä. Kasvun seuraamisessa on kuitenkin oma viehätyksensä, joten laitoin muutaman siemenen vessapaperirullaruukkuihin. Tulee mitä tulee. Kotiloiden ja etanoiden takia puutarhani tulee tänä vuonna olemaan entistä harvakasvisempi. En vaan jaksa sitä taistelua ja mielipahaa kun kaikki syödään ja kotilon kuoret rapisee hampaissa salaatin seassa.



Istutustouhuja tarkkaili pöydän alta valkoinen arkajalta, joka oli meillä yökylässä. Tuttu koira, mutta ensimmäistä kertaa missään hoidossa. Luulin, että oma Banton on rauhallisin ja hiljaisin tuntemani koira, mutta olin väärässä. Varsin kuvauksellinen tapaus.





Mattoa olen virkannut niin että ranteissa paukkuu ja onkin pitänyt välillä pitää lepopäivä, kun ei sormet enää taipuneet näppäimille ilman kipua. Matosta tulee.... no vähän jännä.


Niin ja näin lenkillä leskenlehtien nuppuja, jotan kaipa se kevät joskus tulee...

6 kommenttia:

Koo kirjoitti...

Hyvä idea tuo paperirullataimiruukku. =)

caro kirjoitti...

meillä oli salaatissa paha entanaongelma viime kesänä. kaadoin kaljaa lehdille ja etanat katosi.

Inka kirjoitti...

Voi mikä koiruus :) Tulee vähän sen ilmeistä mieleen oma koirani, joka on myöskin aika ujo ja rauhallinen tapaus (tosin on silläkin riehumishetkensä).

Jaana kirjoitti...

Sinulta sitten löytyy joka kerta hyviä ideoita!
Täytyy laittaa vessapaperirullat talteen ja käydä keräilemässä äidinkin rullat (viimeksi keräsin salaa kaikki äidin kananmunakennot, joista tein hänelle joululahjaksi sytykeruusuja).

Jaana kirjoitti...

Ihanat värit matossa! Jään mielenkiinnolla odottelemaan, millainen siitä tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Kotiloista ja etanoista pääset Mesurol etanasyötillä. Jäljelle jää väin tyhjät kotilot.

t: Maikki

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...